JAANA KOKKO: KIRJOITETUT LÄHTEET, PUHUTUT PERIMÄT

Avainsanat: geopolitiikka, rajatutkimus, naisen työ, kausityö, liikkuva työ, matrilineaarisuus, Itä-Suomi, karjalaiset perinteet, Baltian romanit, historiallinen materialismi.

Viime vuosina olen pyrkinyt tallentamaan paikan tunnun — useimmiten kokeilevan ja dokumentaarisen liikkuvan kuvan keinoin. Kuljen, asetun paikkaan toviksi, kerään havaintoja, huomaan, sovin, neuvottelen kuvattavan kanssa, kuvaan ja äänitän. Palaan paikkaan, usein ja monta kertaa. Kun kuvat ja äänet lopulta järjestyvät jonoon, kaikki niissä muuttuu materiaaliksi, myös syvät kohtaamiset. Suurin osa materiaalista ei päädy näytille, vaan jää silleen. Kuva on poimittava silloin, kun se tarjoaa jotakin muuta kuin mitä jo on.

Paikassa kiinnostun ensin sen maantieteellisistä ominaispiirteistä — maisemasta, puustosta ja vedestä — mutta pian etsin kirjallisia lähteitä paikan kartoittamiseksi. Aikoinaan ylös kirjoitetut tapahtumat valottavat paikan mennyttä luonnetta, tarjoavat perspektiivin, antavat ajalle syvyyttä. Joskus kirjallisuus tulee ensin ja siinä mainitaan paikka, johon myöhemmin etsiydyn. Kirjoitettua tietoa kiinnostavampaa minulle on kuitenkin se, mitä on tässä ja nyt — mitkä ja ketkä elävät, ovat lihaa ja luuta tai kasvinosia, hengittävät ja puhuvat — ja näyttäytyvät tuon esiin kaivetun historian rinnalla, kuolleiden rinnalla.

Erilaiset näkymät ja historian kulut risteävät jossakin kohtaa, jota lopulta nimeämme paikaksi, tontiksi, kyläksi, kaupungiksi — ja lopulta maaksi. Paikan ilme on monta ja alati muuttuva. Nämä, paikan muuttuvat identiteetit, kirjoitetut ja puhutut sanat ja paikkaan muodostuva kuvaajan suhde, johtavat useaan samaan aikaan vaikuttavaan (ajatus)linjaan. Seuraan saman- tai eriaikaisia katseita enkä pyri saamaan materiaalista kokonaista, yhdenlaista kuvaa, kuten elämänkertakirjoittaja tai puhdas dokumentaristi ehkä tekisi. Kai kuvittelen, että tällöin elämä taideteoksessa on enemmän itsensä näköinen: ei-kokonainen, epätäydellinen, monta ja aina kesken, liikkuen ajan eri kerrostumilla.

Ajallisesti tähän, paikoilla ravaamiseen, tuntemisiin, kohtaamisiin ja järjestelyyn, vierähtää vuosia. Työtapani on niin hidas, että vaihtaisin sen heti pois, jos osaisin. Jokaisen työskentelyn valmistuttua sovin itseni kanssa, että tämä oli viimeinen kerta.

Kriittisen gallerian näyttely koostuu erityisesti kahdesta tällaisesta ikään kuin metodielokuvasta, joita olen valmistanut limittäin yhdeksän vuoden ajan kahdella eri maantieteellisellä rajalla. Roma Mountain/ Romanivuori (2022, 38 min) on kuvattu Viron ja Latvian rajan jakamassa kaupungissa vuosina 2017–2022. Valtioiden välinen raja halkaisee kaupungin osiin Valga ja Valka. Kun vierailin ensi kertaa Valgassa tunnistin kaupunginmuseon seinällä roikkuvasta valokuvasta suomalais-virolaisen näytelmäkirjailijan ja poliitikon Hella Wuolijoen (1886–1954). Kotiin palattuani luin hänen muistelmansa, jossa hän kuvailee perheensä talon puutarhaa Valgassa ja kokemuksiaan ensimmäisen Venäjän vallankumouksen jälkeen (1905) vuonna 1906. Nämä kokemukset ja tarjolla olevalla marxilaisella kirjallisuudella on kirjailijaan emansipatorinen vaikutus. Millainen mahtaa olla puutarha, joka johtaa poliittisen heräämiseen, kysyin. Ja mitä näemme, kun katsomme ohi sen, mitä pidimme keskeisenä — katsomme sivuille ja reunoille, epätarkkuuksiin? Puutarhasta löytyy lopulta toiset historiat; vähälle huomiolle jääneet Baltian romanien kansanmurha ja romaninaisen liikkuva työ.

Itä / East (2025, 29:30 min) on kuvattu Keski-Karjalassa, Suomen itärajan reunalla, vuosien 2019–2024 aikana. Siellä äitini suku on asuttanut tilaa pienessä Potoskavaaran kylässä 1700-luvulta lähtien. Elias Lönnrot (1802–1884) vieraili Potoskavaarassa ensimmäisellä runonkeruumatkallaan vuonna 1828 ja kirjoitti päiväkirjaansa kuvauksen karjalaisista häistä. Kun kesällä 2019 vierailin pihassa, jossa häät pidettiin, kohtasin ukrainalaisia kausityöläisiä. Kummityttöni juhli kylätalolla häitään vuonna 2022. Elokuvassa paikat, tavat ja traditiot, naurut ja kaipuut sekä entinen ja nykyinen työnjako järjestyivät jonoon, materiaaliksi, jotka ovat limittäin, päällekkäin, rinnakkain. 

Näyttelyssä on esillä myös Seinävaate (2015–2026), joka sekin tarkastelee muistia ja työtä sitoutuneena materiaan. Siinä lokaali ja globaali liikkuva työ, yhdessä henkilökohtaisen ja emotionaalisen eletyn kanssa, kutoutuvat samaan kankaaseen. Sametit ja paljetit tulevat Kreutzbergin kangastorilta, paidat, niiden kankaat ja ompelu eri puolilta maailmaa, ja vaatteiden kanto ja niiden työstäminen ovat yhteydessä (omaan) matrilineaariseen linjaani.

Helsingissä 17.9.2026

JAANA KOKKO

1972–, www.jaanakokko.com

”Olen taiteilija, elokuvantekijä, opettaja ja satunnaisesti kuraattori. Synnyin Joensuussa, asun Helsingissä ja olen yhden lapsen vanhempi (s. 2009).”

---

Avajaiset 8.10.2026 klo 18–20.

MARRASKUUN KRIITTINEN KLUBI: JAANA KOKKO

Kriittinen Klubi torstaina 12.11. klo 17–19. Jaana Kokko keskustelee Teemu Mäen kanssa näyttelystään ja sen aiheista. Lämpimästi tervetuloa!