
Turun Taiteen talo Oy
Turun Taiteen talo Oy on Turun kaupungin omistama yleishyödyllinen yhtiö, joka vastaa Taiteen talon toiminnasta. Sen tehtävänä on edistää ja tukea kulttuuritoimintaa, taiteen ja kulttuurin ammattilaisten työllisyyttä sekä kehittää ja organisoida Taiteen talo -konseptia ja elävöittää Turun Vanhaakaupunkia.
Taiteen talo avattiin keväällä 2022 Turun Vanhassakaupungissa sijaitsevaan entiseen Rettigin tupakkatehtaaseen. Se toimii monitaiteisena keskuksena, jossa taiteilijat ja luovan alan ammattilaiset kohtaavat sekä toisensa että yleisönsä. Taiteen talossa työskentelee jo muun muassa kuvataiteilijoita, esittävän taiteen tekijöitä, kirjallisuuden ja sanataiteen ammattilaisia, sarjakuvataiteilijoita, mutta myös kirjanpitäjiä, mainostoimistoja ja muita sisällöntuottajia. Kaikki taiteentalolaiset ovat Turun Taiteen talo Oy:n vuokralaisia.
Taiteen talossa on pysyvien toimitilojen rinnalla myös lyhyemmäksi jaksoksi vuokrattavia tapahtumatiloja, joissa voi järjestää esimerkiksi näyttelyitä, esityksiä, tapahtumia tai työpajoja.
Taiteen talon toimitusjohtajana toimii Jere Pensikkala, jolla on laaja kokemus kulttuurilaitosten hallinto- ja tuotantotehtävistä. Hän aloitti tehtävässään syyskuussa 2022. Jeren työpöydällä ovat erityisesti tilojen kehittämiseen ja Taiteen talon konseptiin liittyvät asiat taloudellisten ja hallinnollisten tehtävien rinnalla.
Taiteen talon tuotanto- ja viestintäpäällikkönä toimii Anna-Maija Vaimala, joka on ollut mukana Taiteen talon toiminnassa alusta asti. Ansku pyörittää ja koordinoi Taiteen talon arkea vastaten esimerkiksi isoimmista tapahtumavuokrauksista, viestinnästä ja vastaa myös Taiteen talon vastuullisuustyöstä.
Tapahtuma- ja tilakoordinaattorina loppuvuodesta 2025 aloittanut Juliana Kamotskin pyörittää Taiteen talon arkea ja auttaa tapahtumajärjestäjiä meillä järjestettävissä tapahtumissa.
Taiteen talo on Trans Europe Halles -verkoston kumppanijäsen.
