Haluatko oppia dreijaamaan ja päästä kokeilemaan pyörivää savea. Clayroomin suosituilla dreijauskursseilla käymme läpi kaikki dreijauksen perusteet, kuten saven keskittämisen, avaamisen, seinien nostamisen ja pohjan sorvaamisen.

Dreijaaminen on muodonantotekniikoista vauhdikkain ja samalla pyörivä liike saven äärellä voi olla joskus hyvinkin hypnoottista. Aloittelijoille kurssi tarjoaa rauhallisen ja kannustavan tilan oppia dreijauksen perusteet alusta asti. Kokeneemmille kurssi antaa
mahdollisuuden kehittää taitojaan ja syventyä haastavampiin muotoihin ja tekniikoihin. Tule kokeilemaan dreijausta tai viemään taitosi uudelle tasolle.

Ensimmäisellä kerralla dreijaamme ja toisella harjoittelemme sorvaamista ja työn viimeistelyä. Kurssin hintaan sisältyy, että ohjaaja polttaa ja lasittaa kurssilla valmistuneet työt. Värivaihtoehtoina kirkas ja valkoinen. Työt ovat valmiita noudettavaksi neljän viikon kuluessa.

Huomioithan, että pitkät kynnet vaikeuttavat dreijaamista. Varaudu kurssille vaatteilla, joissa savitahrat eivät haittaa. Tämä kurssi ei vaadi aiempaa osaamista saven parissa.

Kurssin vetäjänä toimii keraamikko Sanna Leinonen.

Kurssin hinta on 152€. Varaa paikkasi tästä.

Pe 19.12.2025 klo 17-20
La 20.12.2025 klo 11-13