Vesa Aaltonen

Turussa sijaitsevan Taiteen talon Palokuntarakennukseen avataan laajan remontin jälkeen uusi galleriatila Kilta Galleria sekä uusi elokuvateatteri Kino Kilta syyskuussa 2024. Kilta Gallerian näyttelytoiminnan aloittaa WAMin näyttelysarja ja Kino Kilta tuo elokuvataiteen osaksi Taiteen taloa.

Vesa Aaltonen

Taiteen talolle avattava pysyvä galleriatila tarjoaa mahdollisuudet monipuoliselle näyttelyohjelmistolle, jonka aloittaa Turun kaupungin taidemuseo WAMin näyttelysarja. WAMin näyttely- ja yleisötyötoiminta siirtyy galleriaan museon oman museorakennuksen peruskorjauksen ajaksi. Palokuntarakennuksen toiseen kerrokseen sijoittuvan elokuvateatterin ohjelmistossa tullaan puolestaan näkemään vaihtoehtoista elokuvatarjontaa.

    ”Gallerian ja elokuvateatterin toivotaan synnyttävän uudenlaista yhteistyötä niiden toimiessa välittömässä yhteydessä toisiinsa. Elokuvateatterin käyttö videotaiteen esittämisessä on yksi mahdollisista avauksista, mutta yhteistyö kulkee varmasti myös toiseen suuntaan ja kurkottaa vähintään palveluina Kinosta Galleriaan”, kertoo Taiteen talon toimitusjohtaja Jere Pensikkala.
    ”Kino Kilta ja Taiteen talo tarjoavat yllätyksellisen tilan myös seminaareille ja koulutuksille.”

Palokuntarakennuksen remontti on suurin Taiteen talolla toteutettava peruskorjaus. Toteutuksella on laaja yhteisrahoitus, jossa ovat mukana Turun kaupungin lisäksi Opetus- ja kulttuuriministeriö, Turku 2029 -säätiö ja ennakkositoumuksella Suomen Elokuvasäätiö.


Heini Ahon näyttely aloittaa WAMin näyttelysarjan Kilta Galleriassa

Kilta Gallerian näyttelysarjan aloittaa turkulaisen kuvataiteilija Heini Ahon soolonäyttely. Veistoksista ja installaatioista koostuvassa näyttelyssä Aho tarkastelee arkipäiväisiä, itsestäänselvyyksinä pitämiämme asioita ja esineitä sekä niiden käyttöä uudesta näkökulmasta. Teoksista välittyy ihmettely ja tarve tutkia, mutta myös hiven huumoria.     

   ”Kilta-Gallerian näyttelyohjelmistossa painottuvat alueelliset taiteilijat, ja tavoitteena on synnyttää uusia ja kiinnostavia kohtaamisia”, kertoo WAMin näyttelyamanuenssi Jonni Saloluoma.

Heini Ahon näyttelyn jälkeen tullaan näkemään näyttelyt Jussi HaroltaAnu HalmesmaaltaFanny & Vivi Varjolta sekä Matti Heleniukselta.

   ”Turun museokeskukselle on tärkeä päästä toimimaan kaupungin taidemuseona myös WAMin peruskorjauksen aikana. On mielenkiintoista saada WAMin näyttelyt osaksi Taiteen talon toimintaa Turun Vanhankaupungin sydämeen, ja on ollut hienoa löytää molemmille osapuolille hyödyllinen yhteistyömuoto”, toteaa museopalvelujohtaja Juhani Ruohonen.

WAMin näyttely- ja yleisötyötoiminta siirtyy WAMin museorakennuksen peruskorjauksen jälkeen takaisin Itäiselle Rantakadulle syksyllä 2026.


Varsinais-Suomen elokuvakeskus avaa Kino Kilta -elokuvateatterin

Kino Kilta -elokuvateatterin ohjelmiston painotus tulee olemaan elokuvissa, joita ei muuten Turussa nähtäisi, erityisesti eurooppalaisissa elokuvissa. Suomalaisen elokuvan festivaali, Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) Turun aluesarja sekä monet paikallisten elokuvayhdistystoimijoiden näytökset ja festivaalit ovat myös siirtymässä Kino Kiltaan.

Osana elokuvakeskuksen perustoimintaa tullaan järjestämään myös mediakasvatusta mm. päiväkoti- ja koululaisryhmille sekä näytöksiä seniori-ikäisille. Samoihin tiloihin tulevat myös Varsinais-Suomen elokuvakeskuksen toimitilat sekä kaikille avoimet kirjasto ja arkisto.

Kilta Gallerian tilat purun jälkeen
Tähän alkaa rakentua Kilta Gallerian tilat.
Pohjakuva Kilta Galleria
Pohjakuva Kilta Galleria
Pohjakuva Kino Kilta
Pohjakuva Kino Kilta