Taide & Tasting -tapahtumat saivat upean avauksen 27.2.2025
1.3.2025
Taide & Tasting -konseptin avajaiskerralla yhdistyivät japanilainen ruokakulttuuri ja elokuva. Loppuunmyydyn elokuvaillan aikana ei tyydytty pelkästään maistelemaan, vaan kokeiltiin myös itse japanilaisten herkkujen valmistusta Yasukon keittiön opastuksella. Yhdessä tehtiin onigiria, ikonista lohturuokamaista herkkua. Riisipallojen ytimeen sai kätkeä oman vapaavalintaisen täytteensä, ennen kuin herkku ympäröitiin nori-merilevällä.

Ensimmäisen Taide & Tasting -tapahtuman teemasta vastasi Kino Kilta, Vanhankaupungin sydämessä sijaitseva uusi elokuvateatteri.

Taide & Tasting -tapahtumat järjestetään aina kuun viimeisenä torstaina, joten maaliskuun kertaan on aikaa enää joitakin viikkoja. Illan teema julkaistaan maaliskuun ensimmäisellä viikolla ja liput tulevat myyntiin samalla. Kannattaakin toimia nopeasti, sillä ensimmäiselle kerralle eivät mahtuneet mukaan kaikki halukkaat.
Taide & Tasting on yksi Turun kaupungin kanssa yhteistyössä toteutettavista Ruokakaupungin kokeiluista.
