Konstrundan aikana taiteilijat avaavat työhuoneensa yleisölle. Tervetuloa Taiteen talon ateljeisiin ja pajalle lauantaina ja sunnuntaina, 7.-8-9. klo 11-17!

Konstrundanin aikana pääsee kurkistamaan Taiteen talon taiteilijoiden ateljeisiin ja grafiikanpajan monipuoliseen toimintaan. Taidegraafikko, pajamestari, Sara Manninen sekä muita Turun Taidegraafikoiden jäsentaiteilijoita työskentelevät tapahtuman aikana pajalla ja kertovat omasta työskentelystään. Kävijät pääsevät kuulemaan erilaisista tekniikoista, Turun Taidegraafikoiden toiminnasta sekä näkemään erilaisia grafiikan tekoprosesseja. Pajalle pääsee myös silloin, kun osallistuu Taidegraafikoiden viikonloppukursseille, kurssitarjontamme yleisölle on laajaa ja korkeatasoista, kertoo Manninen. 

Taidegrafiikan lisäksi Taiteen talolla pääsee perehtymään mm. maalaustaiteeseen, valokuvaan ja kolmiulotteiseen ilmaisuun, kun työhuoneitaan avoinna pitävät kolmannessa kerroksessa Riikka Kupsala ja Tiina Vainio ja neljännessä kerroksessa Kristina Isaksson ja Minna Maija Lappalainen. Taiteilijoilla on tupa täynnä teoksia, joten Konstrundanin aikana on mahdollista tehdä edullisia ostoksia niin pajalla kuin yksittäisissä työhuoneissakin, vaikka jo joulua ajatellen, toteaa Tiina Vainio.

Tämän vuoden osallistujiin voi tutusta konstrundan.fi. Jokaisella osallistujalla on oma profiilinsa, jossa hän kuvaa itseään ja työtään. Konstrundan-kartan avulla löytää helposti lähellä olevat vierailukohteet tai voi suunnitella viikonloppumatkan haluamiensa taiteilijoiden sijainnin perusteella. Käyntikohteet ovat avoinna molempina päivinä klo 11-17.

Konstrundan on vakiintunut tapahtuma, joka on järjestetty Suomessa vuosittain vuodesta 2008 lähtien. Ensimmäinen Konstrundan järjestettiin vuonna 2008, jolloin se oli osa Svenska Kulturfondenin 100-vuotisjuhlan ohjelmaa.

(Kuva: Turun Taidegraafikoiden pajalla Tiina Vainio, Sara Manninen ja Kristina Isaksson

Kuvaaja:Tiina Vainio)

Lisätietoa:
Sara Manninen, pajamestari, Turun Taidegraafikot, 045 6318496
turun-taidegraafikot.fi