Turun ylioppilasteatteri: Näyttelijäntyön jatkokurssi
- 02.10.2023 klo 16.00—18.00
Turun ylioppilasteatterin esitystila, Tehdasrakennus, 2.kerros
Järjestäjä: Turun ylioppilasteatteri
Näyttelijäntyön jatkokurssi painottuu tekstilähtöiseen draamanäyttelemiseen. Kurssilla osallistuja harjoittelee näytelmätekstin muuttamista keholliseksi toiminnaksi mm. hahmon pyrkimyksien ja näyttämöasemoinnin avulla. Kurssilla harjoitellaan lyhyitä 2-4 henkilön näytelmäkohtauksia.
Näytelmätekstejä analysoidaan yhdessä, etsien hahmojen motiiveja, statuksia suhteessa muihin hahmoihin sekä fokuksen liikkumista näyttämöllä. Sillä aikaa kun osa kurssilaisista työskentelee ohjaajan kanssa näyttämöllä, muu ryhmä seuraa ja havainnoi.
KURSSIOHJAAJA
Valtteri Haliseva on 33-vuotias turkulainen freelancer näyttelijä-ohjaaja. Hän on työskennellyt näyttelijänä vuodesta 2013 alkaen erikokoisissa ammattiteatteriryhmissä ympäri Suomen. Hänen viimeisimpiä töitään näyttelijänä ovat Maarianvaaran kesäteatterin Meidän herramme muurahaisia -kiertuenäytelmässä esiintyminen ja Jussi Lankosken kanssa toteutettu Lampaansyöjät, jota esitettiin Turun kaupunginteatterin sopukassa helmikuussa 2022. Hänen viimeaikaisia ohjaustöitään ovat Oikeuskäsittely Antigone Turun ylioppilasteatterille ja Oma Lokero – kuusi kohtausta työttömyydestä Teatteri Lennartille.
AIKA: maanantaisin klo 16-18 (yht. 14t), 2.10.-13.11.2023
PAIKKA: Turun ylioppilasteatteri, Taiteen talo (Nunnankatu 4, Turku), esitystila
KURSSIOHJAAJA: Valtteri Haliseva
HINTA: Perushinta 75€
Alennushinta (opiskelijat, eläkeläiset, työttömät) 65€
Jäsenhinta (TYT, TNT ja TYY) 55€
Ilmoittautuminen kurssille tästä.
Kurssin tukijana toimii KSL Opintokeskus.