
Riikka Aihinen
Valentina Morales BuschmannRiikka Aihinen (s.1976) on turkulainen taidemaalari. Hän valmistui kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutista 2004. Taideopintoja hän on lisäksi suorittanut Lahden Muotoiluinstituutissa (Taiteen perusopettajan opinnot) 2005-2006. Vuonna 2025 hän aloitti maisterin opinnot maalauksen osastolla Kuvataideakatemiassa Helsingissä.
Uransa aikana hän on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmä- sekä yhteisnäyttelyihin Suomessa. Viimeisimmät yksityisnäyttelyt olivat Forum boxissa Helsingissä 2024, Poriginal galleriassa Porissa 2023 tm-galleriassa Helsingissä 2022. Taiteessaan Aihinen tarkastelee sisäistä kokemusmaailmaansa ja jäsentää siten olemassaoloaan. Hän pyrkii tunnistamaan mielessä ja kehossa olevia tunteita sekä niiden lähtökohtia ja tuomaan ne maalauksiinsa. Ajatuksia taustalla ovat kiinnostus mm. mielen ja kehon suhteeseen sekä mielen sisällä olevat ristiriidat. Aihemaailmaan on tarttunut jotain menneisyydestä, jotain nykyisyydestä ja jotain tulevasta. On kyse antautumisesta, luopumisesta ja toisaalta vastaanottamisesta.