Sunnuntaina 5.5.2024 klo 14-16
Tilaisuus tallennetaan

SUUREN OPIN VIIDES KAPPALE
Kun asioita oli tutkittu, ymmärrys täydellistyi.
Kun ymmärrys täydellistyi, ajattelusta tuli vilpitöntä.
Kun ajattelu oli vilpitöntä, tuli sydämestä oikeamielinen.
Kun sydän oli oikeamielinen, tuli ihmisestä kultivoitunut.
Kun ihminen oli kultivoitunut, saavutti yhteisö sopusoinnun.
Kun yhteisö saavutti sopusoinnun, syntyi maahan hyvä hallinto.
Kun maahan syntyi hyvä hallinto, vallitsi koko valtakunnassa rauha ja onnellisuus.

Esitys on osa Tulkinnanvaraista-foorumilla käynnissä olevaa monivuotista ja monitaiteista yhteisöllistä oppimista tutkivaa hanketta, jonka ytimessä on brittisäveltäjä Cornelius Cardew’n kokeellinen musiikkiteatteriteos ”The Great Learning” (1968–1970). Teoksen librettona on Kungfutsen samanniminen teksti, joka kannustaa henkilökohtaiseen ja kollektiiviseen inhimilliseen kasvuun rehellisen itsetutkistelun, myötätunnon ja tasapainoon pyrkimisen kautta.

Kaikki halukkaat – taustasta ja taidoista riippumatta – ovat olleet tervetulleita mukaan tutkimaan, harjoittelemaan ja esiintymään. Olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä ja antaneet luottamuksen toisiamme
kohtaan kasvaa. Tätä luottamusta työkaluna käyttäen olemme oppineet tekemään kultivoituneita ja sopusointuisia taiteellisia valintoja, jokaisen omaa ääntä arvostaen ja kannatellen.

Lisätietoa:
https://www.tulkinnanvaraista.fi/suuri-oppi

Tilaisuus on avoin ja ilmainen. TERVETULOA!