Jussi Virkkumaa
Jussi Virkkumaa

Turun musiikkijuhlia vietetään tänä vuonna 8.–31.8. Musiikkijuhlilla on elokuun päätapahtuman ohella ympärivuotisesti konsertteja ja muita tapahtumia. Nyt julkaistaan Wäinö Aaltosen museossa yli 30 vuotta toimineen tiistaisarjan jatkuminen Taiteen talossa. Ensimmäinen konsertti järjestetään 10. syyskuuta 2024. Tiistaisarjan kuratoijaksi Turun musiikkijuhlat on kutsunut säveltäjä Lauri Mäntysaaren.

Olli Hirvosen kuratoima tiistaisarja väistyy Wäinö Aaltosen museon peruskorjauksen alta. Pitkään on ollut epäselvää, mitä tälle yli 30 vuotta Turussa vaikuttaneelle tapahtuneelle konserttisarjalle käy.

”Otin ensin yhteyttä sarjaa yli 15 vuotta kuratoineeseen Olli Hirvoseen ja kysyin, mitä hän olisi mieltä siitä, että korkeatasoinen ja ehdottomasti oman paikkansa vakiinnuttanut tiistaisarja siirtyisi Turun musiikkijuhlien tuottamaksi. Taiteen talon toimitusjohtaja Jere Pensikkalan kanssa kävimme keskustelun sarjan ottamisesta Taiteen taloon, jonne itsekin olemme oman toimistomme vuoden alussa muuttaneet. Turun kaupungin johto suhtautui myös myönteisesti ajatukseen, joten tässä sitä ollaan. Tiistaisarja siirtyy Taiteen taloon, samoin WAM:issa ollut flyygeli, ja saamme tälle hienolle sarjalle jatkoa. Lisäksi tämä entisestään monipuolistaa Taiteen talon toimintaedellytyksiä. Myös täällä Taiteen talossa voi nyt järjestää konsertteja”, iloitsee Turun musiikkijuhlien toimitusjohtaja Liisa Ketomäki.

”Olemme iloisia, että voimme olla Musiikkijuhlien rinnalla turvaamassa hienon konserttisarjan jatkoa. Pääsalimme remontti käynnistyy syksyllä 2025, joten Taiteen talolla on mahdollisuus tarjota konserteille paikka ainakin vuodeksi. Uskomme konserttisarjan tuovan uusia kävijöitä Taiteen talolle ja osoittavan, mihin kaikkeen tilamme taipuvat. Odotamme syksyä jo muutenkin innolla, sillä konserttisarjan lisäksi avaamme Kilta Gallerian ja elokuvateatteri Kino Killan.” sanoo Taiteen talon toimitusjohtaja Jere Pensikkala.



Tiistaisarjan ensimmäinen konsertti järjestetään tiistaina 10. syyskuuta klo 19. Turun musiikkijuhlat on kutsunut sarjan kuratoijaksi Turussa vaikuttavan säveltäjä Lauri Mäntysaaren. Sarja pidetään yleisölle maksuttomana ja konsertit ovat kestoltaan tunnin ilman väliaikaa. Vuonna 2024 konsertteja järjestetään kerran kuussa kuukauden toisena tiistaina syyskuusta kesäkuulle eli kymmenen kappaletta ja Turun musiikkijuhlat tiedottaa sarjan syyskauden ohjelman elokuun alussa, ja se löytyy silloin Turun musiikkijuhlien ja Taiteen talon kotisivuilta.

”On loistava uutinen, että turkulaiselle musiikkielämälle niin paljon merkinnyt konserttisarja saa jatkoa. Odotan innolla, että pääsen kuratoijana tuomaan oman panokseni mukaan. Tunnen erityisesti uuden musiikin kenttää, ja toivon että pystyn vanhojen klassikoiden lisäksi avaamaan näkymiä myös täällä vähemmän kuultuun musiikkiin. Keskiössä ovat kuitenkin ne ihmiset, jotka musiikkia esittävät, ja toivonkin hedelmällistä yhteistyötä ja rohkeita yhteydenottoja muusikoilta tulevina vuosina”, sanoo säveltäjä Lauri Mäntysaari.

”Konserttisarja on vaikuttanut lukemattomiin muusikoihin ja musiikin ystäviin. Kiitos sarjan luomisesta kuuluu kulttuurikoordinaattori Olli Hirvoselle, joka on järjestänyt niitä muusikon ammattitaidolla ja sydämellä. On hienoa, että konserttisarja on jatkossakin ammattilaisten käsissä ja tuo lisää uusia kävijöitä nopeasti kehittyvään Taiteen taloon ”, toteaa Turun kaupungin kulttuurijohtaja Anu Laitila.


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Liisa Ketomäki, toimitusjohtaja, Turun musikkijuhlasäätiö
liisa.ketomaki@tmj.fi / 040 740 6200
Jere Pensikkala, toimitusjohtaja, Taiteen talo
jere.pensikkala@taiteentalo.fi / 044 907 5876

Anu Laitila, kulttuurijohtaja, Turun kaupunki
anu.laitila@turku.fi / 044 794 9997