Maija Närhisen näyttely Muun muassa on esillä Galleria Askissa 11.-27.9.2026.

Näyttelyn teoksissa kohtaavat muun muassa valmiit esineet ja metsäpolulta kerätyt luonnonmateriaalit. Elementit rinnastuvat ja järjestyvät visuaalisin perustein kuten esimerkiksi samankaltaisen ulkomuodon avulla. Ne synnyttävät toisilleen uusia ympäristöjä teoksissa, joissa ylimääräinen tai tarpeeton esine saa uuden olemassaolon oikeuden.

Maija Närhisen teoksia on ollut esillä lukuisissa yksityisnäyttelyissä sekä yhteisnäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, viimeksi esimerkiksi Oulun taidemuseossa ja Mäntän kuvataideviikoilla 2025. Närhinen kokoaa kolmiulotteiset teokset lukemattomista eri osista, ja näitä taiteellisen työn metodeja käsitteli myös hänen kuvataiteen tohtorin tutkintonsa vuodelta 2024. Närhisen tilausteos EMMA-kokoelmaan valmistui vuonna 2023 ja teoksia on myös mm. Kiasman, Kuntsin, Helsingin, Oulun ja Rovaniemen taidemuseoiden sekä Saastamoisen ja Serlachiuksen säätiöiden kokoelmissa. Närhiselle myönnettiin kuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2024.

Taiteilija Maija Närhinen:

www.maijanarhinen.fi

www.instagram.com/maijanarhinen/