Ajattelen kukkien siitepölyä, mikroskooppista tomua ja muovin siruja, joita ihminen hengittää lakkaamatta. – –  Hengittäessäni sisään päästän maailman itseeni, ja hengittäessäni ulos annan sille osan itsestäni.” (Oksana Vasjakina: Ruusu. Suom. Riku Toivola, 2026)

Kietoutumisharjoitukset ovat maalauksen muotoon kasvaneita yrityksiä kurottaa kohti ihmisen ja muiden eliölajien välistä rinnakkaiseloa. Yhdistämällä erilaisia maalauksellisia eleitä lähestyn kokemusta yhteydestä ja sekoittumisesta muuhun elolliseen. Muistutan itseäni, miten monin tavoin olemme riippuvaisia kasveista, hyönteisistä ja eläimistä.

Joidenkin näyttelyn maalausten kuvallisena lähtökohtana on ihmisen toimesta tapahtuva kasvien keinotekoinen pölytys, joka tehdään käyttämällä sivellintä. Ele muistuttaa maalaamista, ja ehkä maalauksen voikin nähdä eräänlaisena pölytyksenä, joka synnyttää uutta, törmäyttää eri suunnista kumpuavaa ainesta.

Monissa näyttelyn maalauksissa toistuvat värillinen, kiemurteleva viiva ja geometriset muodot. Esittävät kuva-aiheet sotkeutuvat abstraktiin. Esittävän kätkeminen abstraktiin muistuttaa hieman dazzle camouflage -kuviointia, joka tarkoittaa etenkin ensimmäisessä maailmansodassa käytettyä tapaa maalata laivoja geometrisillä kuvioilla. Kuvioinnin tehtävänä oli häiritä vihollisen kykyä havaita esimerkiksi laivan etäisyys tai liikkeen suunta ja näin estää vastapuolta upottamasta laiva.

Jos maalaan hevoset ja linnut, kukat ja hyönteiset havaitsemista häiritsevin kuvioin, suojeleeko se niitä ihmisen aiheuttamilta uhilta? Eihän se tietenkään suojele, mutta ehkä kieppuvat viivat ja kuviot sitovat minut, huoleni  ja syyllisyyteni entistä tiiviimmin yhteen maalaamani kanssa.

Katri Mononen (s. 1981) tunnetaan kasviaiheita ja geometrisia abstraktioita yhdistävistä maalauksistaan. Kesällä 2026 hänen teoksiaan nähtiin Tampereen taidemuseon järjestämässä Taidevaltakunta ’26 -biennaalissa Anna Hyrkkäsen ja Mia Saharlan kanssa yhteistyössä toteutetussa installaatiossa. Monosen teoksia on mm. Valtion taideteostoimikunnan ja Tampereen taidemuseon kokoelmissa.

Tervetuloa näyttelyn avajaisiin 20.8. klo 17-19!

Taiteilijatapaaminen 6.9. klo 15-16, tervetuloa!

Taiteilija Katri Mononen

Kotisivut: www.katrimononen.com

Instagram: @katrimononen_artist