Jumala on poissa. Piirustukseni ovat eräänlaisia toistuvia pitkäperjantain ja hiljaisen lauantain tapahtumia, hetkiä, milloin Jumala on kuollut ja hylännyt täysin ihmisen. Tositapahtumiin perustuvat teokseni ovat kuin syytöksiä Jumalalle, missä sinä olit, kun annoit tämänkin tapahtua? Eräs ystäväni kutsui minua passionistiksi! Kuuntelen lähes joka pääsiäinen joko Matteus- tai Johannespassion sekä ja Jouluisin Junkie’s Christmas William S. Burroughsin räppäämänä. Sören Kierkegaard kirjoittaa Kärsimyksen evankeliumissa: ”Ristisi seuraa sinua kaikkialle”

Mikä on oma motiivini kuvata näitä sodan ja kärsimyksen hetkiä ja rakenteita? Sitä en itsekään varmuudella tiedä, mutta ainakin yritän teoksillani saada itseni ja muut ihmiset katsomaan asioita ja tapahtumia, joita emme haluaisi nähdä. Esimerkiksi syrjäytyneiden narkomaanien itselleen ja toisilleen aiheuttamaa kärsimystä, joka olisi helpompi unohtaa kuin kohdata. Henkilökohtaisessa elämässä narkomaanien todellisuus on tullut lähelle, kun muutin viitisen vuotta sitten Kurviin, Helsingin Sörnäisissä. Heidän vaikea elämäntilanteensa ja väkivaltainen todellisuus on läsnä joka päivä. Mietin pitkään, miten voisin kuvata heitä kauniisti, että heitä ei unohdettaisi ja erityisesti lapsia jotka kasvavat vaikeissa olosuhteissa. Viimeistään siinä vaiheessa päätin tehdä näitä teoksia, kun kotikulmilleni tehtiin yhteiskunnan toimesta ns. siivouskampanja. Se oli vastenmielistä. Roskia pitäisi siivota, ei ihmisiä! Jokainen narkomaani on jonkun lapsi. Vaadin inhimillistä kohtelua jokaiselle ja muutosta hallituksen sosiaalipolitiikkaan. Todellisuutta pakoileva taide jättää kaltoinkohdellut yksin, vaille empatiaa, kanssakärsimistä. Eskapistisen taiteen sijaan pyrin kysymään aina uudelleen: ”Millainen maailma on? Pyrin kuvaamaan taiteessani maailmaa juuri niin raadollisena kuin sen kohtaan. Unohtamisen sijaan teen kuvia muistettavaksi. Siksi piirrän narkomaaneja, tapettuja lapsia ja sodan kauhuja.

Teokseni pyrkivät kertomaan rehellisesti ihmiselämän raadollisesta luonteesta, sanalla sanoen todellisuudesta ja vievät katsojan syvään päätyyn. Vasta todellisuutta vasten on mahdollista tavoittaa myötätunto, jota ei pimeys kykene peittämään. Compassio = myötätunto = kanssakärsiminen. Teokseni sopivat niille, jotka eivät pelkää kohdata elämän varjopuolia. Näyttelyä ei voi suositella erityisherkille, joilla on tarpeeksi kestämistä jo omassa varjossaan. Kärsimys tuo esille maailman epäoikeudenmukaisen luonteen. Toivon tähden kärsimystä ja pahuutta on silti katsottava suoraan silmiin. Minä olen, koska me olemme.

Sielunmessu eli requiem on katolisen kirkon jumalanpalvelus, jossa rukoillaan edesmenneiden puolesta. Sen alkuperäinen, latinankielinen nimi on Missa pro Defunctis eli Messu kuolleiden puolesta. Tekstin ensimmänen sana, requiem, tarkoittaa lepoa. Ikuista lepoa rukoilen teoksiini piirtämille uhreille.

Helsingissä 29.7.2026

Ilkka Sariola

 

Ilkka Sariola (s. 1969, www.ilkkasariola.com) on helsinkiläinen kuvataiteilija, teologi ja pappi. Spes pacis – Toivo Rauhasta on hänen toinen näyttelynsä Turussa. Edellinen näyttely, Kesken, oli Galleria Titanikissa vuonna 1998. Kriittisen gallerian näyttelyn keskiössä on Requiem -sarjan (2023–2026) hiilipiirustukset, jotka ovat  kooltaan 230 x 150 cm. Sariola käsittelee näissä teoksissa Ukrainan ja Gazan sotaa sekä Suomessa tapahtuneita tragedioita. Mustavalkoisten suurikokoisten teosten rinnalla esillä on Ukrainan sodan uhreja kuvaavan And We Hide in Our Wounds (2023) -sarjan pieniä maalauksia sekä neljä diktaattoriaiheista piirustusta vanhemmasta Bipolar drawings -sarjasta (2018).

Sisältövaroitus: teokset saattavat järkyttää joitakin henkilöitä.

Taiteilija on tavattavissa Turun Taiteiden yönä torstaina 13.8.2026 klo 17-18.