Loretta Problem ja Astro Lanes PopUp Birdlandissä la 21.10

LORETTA PROBLEM
Yhtye on perustettu 90-luvun alussa Turussa, mutta löysi ensimmäisen vakituisen kokoonpanonsa Vaasassa muutama vuosi myöhemmin. 1994 Loretta sijoittui toiseksi Rockin SM-kisoissa Kårenilla. 95-97 Kråklund-records julkaisi yhtyeeltä yhden pitkäsoiton, Celebrate Now ja sekä Celebration Song/I gotta Go ja Faraway/Justice Or Crime singlet. Yhtye keikkaili ympäri Suomea ravintoloissa ja festareilla. Mahtuipa mukaan muutama TV-esiintyminenkin. Silloinen Loretta hajosi ikävästi riitoihinsa 1997.

Vuonna 2016 yhtye kokosi rivinsä ja julkaisi Welcome To The Circus-singlen ja siitä tehdyn videon. Seurasi joitakin keikkoja, mutta miehistön vaihdokset ja asuminen eri paikkakunnilla söivät bändin motivaatiota.

Jonkinlainen väliaikais kokoonpano julkaisi 2019 The Waltz Of My Drunken Dream- singlen joka valittiin London Celtic Punks-sivuston toimesta vuoden 2019 kolmanneksi parhaaksi Celtic-punk single julkaisuksi.

Bändi toiminnan siirryttyä kokonaan Vaasasta takaisin Turkuun 2020 muodostui nykyinen kokoonpano. Yhtye on  julkaissut singlet ja videot kappaleista It’s Your Bloody Fault (2020) ja Another Kind Of Love Song (2020).  Loretta on juuri julkaissut  uusimman levynsä  Homegrown Hooligans….ja aidolla energialla mennään taas!

Loretassa soittavat tällä hetkellä:
Maya Liittokivi – laulu
Hantta Viinamäki -kitara, mandoliini ,banjo.
Toni Lehtonen – rummut
Antti Karhumaa– kitara
Johanna Schwela – viulu
Jakke Aho – basso


ASTRO LANES
Astro Lanes eli ja hengitti muinoin 80- ja 90-lukujen taitteessa, kun Garbo-yhtyeestä tuttu Tumppi Niemelä pisti pystyyn englanninkielisen rock-bändin. Kaksi albumiakin ehdittiin noina päivinä julkaisemaan, minkä jälkeen koittikin pitkä, pitkä hiljaisuus – ainakin julkaisusektorilla.

Hiljaisuus rikkoutui viimein vuonna 2020, kun sinkkuraita All That Was Good ilmestyi, eikä monikaan asia ole vuosien saatossa selvästikään muuttunut Astro Lanesin leirissä musiikin suhteen. Eli kaikki hyvät jutut ovat kohdillaan, mitä myös kolmas pitkäsoitto esimerkillään vahvistaa.

Pääpaikka on vaihtunut Oulusta Turkuun ja soittajat Niemelän ympärillä on myös pistetty uusiksi, mutta americana ja Amerikan avoimien preerioiden countryrock soivat edelleen vahvoina. 

Yhtyeen kokoonpano:
Tumppi Niemelä, laulu, kitara
Jussi Mellin , kitara
Suliina Ojanperä, basso
Rasmus Puranen  Rummut