Improvisaation jatkokurssi on tarkoitettu henkilöille joilla on ennestään kokemusta improamisesta. Jatkokurssilla keskitytään syventämään aiemmin opittua ja harjoitellaan jo enemmän harjaantuneisuutta vaativia lyhyen impron tekniikoita ja elementtejä. Lyhyen improvisaation osaamista syvennetään erilaisin työkaluin mm. Fyysinen toiminta, hahmonrakennus, tarinankuljetus ja dramaturgia. Lopuksi kurssi huipentuu lyhyeen demoesitykseen yleisön edessä.

Kurssin ohjaajana on Alina Kilpinen, turkulainen teatteri-ilmaisun ohjaaja ja teatterialan moniosaaja. Hän on työskennellyt viime vuosina mm. teatteriohjaajana, näyttelijänä, opettajana sekä käsikirjoittajana. Kilpinen on painottanut opettanut improvisaatiota sekä esiintynyt erilaisissa improvisaationäytelmissä ja -kokoonpanoissa vuodesta 2015 lähtien.

Improvisaatiossa Kilpistä kiinnostaa erityisesti heittäytymiseen kannustavan, turvallisen ilmapiirin luominen, improlaulu sekä pitkät improformaatit ja pitkän juonen kurominen umpeen. Opettajana ja ohjaajana Kilpinen on saanut kiitosta erityisesti hyvän ryhmähengen ja lämpimän ilmapiirin luomisesta.

Kurssin tukijana toimii KSL Opintokeskus.

Kurssimaksu: 85 € (perushinta), 80 € (alennushinta (opiskelijat, eläkeläiset, työttömät), 75 € (jäsenhinta)

Kurssikerrat:

Maanantaisin 3.2.-14.4.2025 klo 16-18
Perjantaina 18.4.2025 demoshow