WILLIAM BAND JA KAVERIT
- 06.02.2025–01.03.2025 klo 11.00—18.00
Pääsali, 2.kerros, Tehdas
Järjestäjä: Taidekeskus Into
Taidekeskus Inton ry:n Nuorten taidetyöpajalla työskentelevä William Band kertoo suurikokoisissa akryyliteoksissaan tunteistaan ja elämästään autistina. Näyttelyssä mukana ovat Williamin taiteilijakaverit sekä Taidekeskus Inton yhteisötaidemosaiikkeja.
William Band
Williamille taide merkitsee oman identiteetin etsimistä, ihmisenä kasvua ja eheytymistä. Taide avaa yhteyksiä niin omiin tuntemuksiin kuin myös toisiin ihmisiin. Maalausten paksut värikerrostumat sekoittuvat kankaalla toisiinsa. William yhdistelee värejä kaoottisen rohkeasti etsiessään tunteisiinsa perustuvaa oikeaa värimaailmaa ja ilmaisua. Työskentely on impulsiivista ja nopeatempoista. Williamin tuotanto ja teokset muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden, joka rakentuu tunteisiinsa sukeltavan taiteilijan mielenmaisemista.
William Band tuli 2021 Taidekeskus Inton järjestämään Nuorten taidetyöpajaryhmään Paimion neuropsykiatrisesta pitkäaikaiskuntoutuksesta. Ravattulassa sijaitsevasta Nuorten taidetyöpajasta, William löysi myös ensimmäiset omat kaverinsa. William tunsi taiteen vapauttavan hänet entisestä elämästään ja tulevaisuuden olevan toivoa ja mahdollisuuksia täynnä.
Taidekeskus Inton näyttely Taiteen talon Pääsalissa
Näyttelyssä mukana ovat Intotaiteilijat:
Benny Talling, Daniel Hahta, Eetu Koskelainen, Erkka Koivumäki, Joel Karlsson, Jon Kauppila, Lars Söderlund, Mark Jantunen, Memra Tommila, Miia Ruohonen, Suski,Tommi ja Viljo Pertola.
Taidekeskus Into ry:n esille tulevat, Nuorten taidetyöpajalla valmistuneet teokset ovat osoitus Turun ja Varsinais-Suomen alueelle sijoittuvan tukea tarvitsevien henkilöiden taidetyötoimintakeskuksen tarpeellisuudesta.
Taidetoiminnan vaikuttavuus yhteiskuntaan
Taiteen hyvinvointivaikutukset ovat tutkimuksissa havaittuja ja vahvistettuja. Ensimmäiset taidekeskukset perustettiin Suomeen vuosien 1987-2006 aikana ja sen jälkeen taidekeskuksia on syntynyt kaikkialle Suomeen, Varsinais- Suomea lukuun ottamatta.
Taidekeskus Into on vuodesta 2009 lähtien kantanut huolta taidetoiminnan tulevaisuudesta Varsinais-Suomen alueella. Olemme alueemme ainut vakiintunut ja ammatillisesti osaava toimija. Taidekeskus Into on jo viidentoista vuoden ajan mahdollistanut alueemme tukea tarvitsevien taidetoimintaa. Toiminta on pääosin vapaaehtoistyötä ja ilman kattavaa toimintatukea, pääasiassa kohde- ja näyttelyavustuksin.
Taidekeskus Into vetoaa sosiaalialan päättäjiin tekemällä kansalaisaloitteen, jotta Varsinais-Suomeen saadaan taidetyötoimintakeskus, jossa tulevat toimimaan niin julkisiin rakenteisiin juurrutettu taidetyötoimintakeskus kuin taiteen harrastusryhmätkin.
Taidekeskus Inton toiminta-alueella on taiteellisesti lahjakkaita henkilöitä, joilla on mahdollisuus myös työllistyä kuvataiteen kentällä. Tukea tarvitsevista voi tulla luovien alojen osaajia kuten kuvataiteilijoita, graafikoita, tekstiilisuunnittelijoita, animaatiotaiteilijoita, kuvittajia, elokuvien ja dokumenttien tekijöitä ja jopa yrittäjiä, jos annamme heille siihen mahdollisuuden.
Tukea tarvitseville kuuluu yhdenvertainen oikeus luovuuteen!
Taide työllistää ja luo hyvinvointia!
Taide kuuluu kaikille!
Näyttely avoinna 6.2.-1.3. päivittäin klo 11-18.
Vapaa pääsy!