Oksana Mykhanko

Ukrainalainen muotoilija ja kuvataiteilija Oksana Mykhanko saapui Suomeen ensimmäistä kertaa vuosi sitten Venäjän käynnistämän täysimittaisen hyökkäyksen seurauksena. Ukrainan solidaarisuusresidenssiohjelman tuella Oksana toimi kahdeksan kuukauden ajan residenssitaiteilijana AARKissa (Archipelago Art Residency in Korpo).

Mykhanko työskentelee pääasiassa grafiikan ja kuvituksen parissa, mutta tekee kokeiluja myös kollaasin, tekstiilien, maalauksen ja digitaalisen taiteen kanssa. Näiden mediumien kautta hän tutkii identiteettejä kulttuuriperinnön prisman läpi. Hänen teoksissaan toistuvin aihe on arkkitehtuuri, jonka kautta voi oppia eri alueiden ihmisten ominaisuuksista ja yksilöllisyyksistä sekä myös sukuhistoriasta.

Maaliskuun lopussa Oksana päätti toisen suomalaisen residenssinsä Tapiolan vierasateljeessa Espoossa(Suomen Taiteilijastudio -säätio) ja on siirtymässä tutkimaan uutta aluetta Suomessa taiteilijaresidenssissä Taidekeskus Salmelassa Mäntyharjulla.

CV

Education
2010 – Lviv National Academy of Arts ”Monumental painting”

Practice
2013 – teacher of art 2014 – teacher of art at private courses, Lapaivka, Lviv region
2016 – founder of own brand MAMAMADE,
2016 – administrating in showroom «ETNO», Lviv2017 – showcase design in showroom ETNO
2018 – designing of interior in restaurant «Livyj Bereh»2020-2021 – art director in gallery «Centre of Modern Art», Ivano-Frankivsk
2021 – wall paintings in kindergarten , Pidberiztsi, Lviv region 2021 – mural group paintings, Burshtyn

Creative Activity
2011 – Exhibition ”Lviv through the eyes of youth”, Lviv.
2012 – Exhibition ”Art-avant-garde”, Kolomyia.
2014 – Exhibition ”And the dead, and the living, and the unborn”,m. Kyiv.
2014 – Art project ”Camera”, Lviv.
2015 – Exhibition ”Pentecost”, Kyiv.
2015 – Plein Air ”Lviv seasons”, Lviv.
2015 – International plein air of icon painters, Zamlynnia village.
2017 – Personal exhibition ”My Church”, Kolomyia
2017- Exhibition ”Textile”, Lviv Palace of Arts
2018 – International Biennial of Contemporary Art ”Kolomyia 50/50”
2019 – Art plein air “Zboriv Art Battle”, Zboriv 2019 – Art residency “ZhovkvArt”, Zhovkva
2019 – Art workshop for children with disabilities “Happy Art”, Zhovkva
2019 – 1st International Triennial ”Traveling Philosophy”, Kremenchug
2020 – Summer School for Youth ”Protection of cultural heritage – my business”, Zhovkva
2020 – Exhibition ”Another Landscape”, Ivano-Frankivsk
2021 – Festival of Contemporary Art Mykolaiv ART Week, Mykolaiv
2021 – Residence ”Umbrella” on Promprylad.Renovation, Ivano-Frankivsk
2021 – Residence ”Mariupol. City of the Sea ”, Mariupol
2021 – Course «Creative enterprise Ukraine», supported by House of Europe
2021 – Kindergarten painting, Pidberiztsi, Lviv region
2021 – Mural painting in cooperation with EXO artists creative association
2022 – Archipelago Art Residency in Korppoo(AARK), during «Ukraine Solidarity Residency», Finland
2022 – Personal grant from Kuvittajat ry, The Finnish Illustration Assoсiation2022 – Personal grant from Kone Foundation, during HIAPs Ukrainian Solidarity Program 2022 - Group « Open Studios day», AARK( Archipelago Artist Residency in Korpo)
2022 – Participation in international symposium «Building Artist`s Future», Helsinki, Finland
2022 – Artist Talk at Turku Arts Academy, Turku, Finland
2022 – Group exhibition «Splitting and the space between», Suomenlinna, Finland
2023 – Art residency in Tapiola Guest studio, the Finnish Artists Studio Foundation
2023 – Art residency in Taidekeskus Salmela, Mantyharju
2023 – Solo exhibition «Continue living», Turku
2023 – Young Artists Competition, Taidekeskus Salmela