Slobodiakin videoteoksessa hän keskustelee äitinsä kanssa tunnoistaan, muistoistaan, sodan tapahtumista ja elämästä, joka ei voi koskaan enää olla ennallaan. Teoksessa nähtävät materiaalit on alkujaan tarkoitettu yksityisiksi, mutta teoksen myötä yksityisestä tulee myös yleistä ja perheen kesämökillä kuvatuista videoista tapa muistaa. Teos on kuvattu vuosien 2014 ja 2022 välillä.